Yleisöpurjehdus YP6
27.8.2026 Itämeripäivä
27.8.2026 Itämeripäivä
Tervetuloa nauttimaan Itämerihetkestä Österstjernanilla!
Liity seuraamme ainutlaatuiselle purjehdusretkelle, joka toteutetaan yhteistyöprojektina Itämeren hyväksi! Itämeripäivää on vietetty Suomessa elokuun viimeisenä torstaina vuodesta 2019 lähtien. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta Itämeren ekosysteemin ja kulttuuriperinteiden suojelun tarpeesta sekä osoittaa arvostusta rakkaalle merellemme.
Tarkempi ohjelma puhujineen ja merellinen illallismenu tarkentuvat myöhemmin.
Parempaa paikkaa viettää Itämeripäivää ei olekaan kuin nauttia merellä perinnelaivalla. Vietämme iltapäivän ja alkuillan purjehtien Loviisanlahdella, samalla nauttien herkullisesta Itämeri-menusta ja mielenkiintoisista keskusteluista.
Kuten joka purjehduksella, miehistömme kertoo mielellään niin perinnepurjehduksesta kuin lähisaaristostamme purjehduksen aikana.
Jokaisesta myydystä lipusta lahjoitetaan 20 euroa John Nurmisen Säätiölle. Laivalla on myös lisätietoa ja linkit lisälahjoitusmahdollisuuksista niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin.
Tule mukaan tukemaan tärkeää asiaa, nauttien samalla upeasta merellisestä kokemuksesta!
Lisätietoja: https://itameripaiva.fi/
- Lähtö 27.8.2026 klo 15:00
- Paluu 27.8.2026 klo 20:00
- Enintään 20 osallistujaa
Noudon saatavuutta ei voitu ladata
Share

Tutustu muihin purjehduksiimme
-
9.5.2026 LINTURETKI Loviisa – Orrengrundinselkä – Loviisa
Normaalihinta €75,00 - €90,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €75,00 - €90,00 -
6.6.2026 FUN RUN -purjehdus
Normaalihinta €50,00 - €65,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €50,00 - €65,00 -
8-10.6.2026 NUORISOPURJEHDUS 1 Suomenlahdella
Normaalihinta €95,00 - €110,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €95,00 - €110,00 -
11-13.6.2026 NUORISOPURJEHDUS 2 Suomenlahdella
Normaalihinta €95,00 - €110,00NormaalihintaYksikköhinta / kohtiAlennushinta €95,00 - €110,00


